Tiilitalosta kuuluu kummia.

Viimeisen puolen vuoden aikana Tanssisali Lutakon tiloihin on ilmestynyt kaikenlaista omituista uloketta, joissa kramppilaisten pitäisi parin viikon kuluttua suorittaa päätähuimaavaa venkoilua (toivottavasti) hurraavan yleisön edessä. Katosta kasvaa metallitankoja, lattian kaiteet muuttuvat baaritiskiksi, omituisia verhoja roikkuu missä sattuu ja keskellä lattiaa lorisee suihkulähde. Onko täällä muka joskus soitettu rokkia? Ei uskoisi.

Paitsi että nämä lisärakenteet ovat erinomaisen sopivia allekirjoittaneen luontaisen roikkumisvietin toteuttamiseen, tuottavat ne myös päänvaivaa esityksen turvallisuutta pohdittaessa. Mitä jos pultti katossa pettää, kangas repeää tai voimat hiipuvat kehoa roikuttavasta pikku kätösestä ennen aikojaan ilma-akrobatian tuoksinnassa. Kaltaiselleni maallikollekin on selvää ettei tanssiteatterin kuuluisi olla näin vaarallista, nyt liikutaan korkeammissa sfääreissä! Onneksi projekti on pullollaan asiansa osaavia veikkoja ja veikottaria niin rakentajien kuin toteuttajienkin joukossa, joten olen turvallisuusvastaavuudestani huolimatta saanut nukkua yöni rauhassa. Tästä suuri kiitos myös koreografeille, jotka ovat ymmärtäneet, että paras keino hälventää epävarmuus esiintyjien mielestä on riittävä määrä totista harjoittelua. Juhannuksen aiheuttaman harmillisen harjoittelutauon jälkeen olemmekin päässeet taas kiitettävään tekemisen meininkiin kiinni, läpimenoineen kaikkineen.

Tukka takana ja ensi-ilta edessä!

-Tuomas, turvallisuusapina